Arkisto | kesäkuu, 2016

Tunteet tosiseikoiksi

4 Kes

Mystikko Neville Goddardin suosikkilause oli: ”Kuvittelu luo todellisuuden.” Hän opetti ihmisille, että he voivat saada haluamansa, kunhan kertovat maailmankaikkeudelle, mitä he haluavat. Hän opetti myös että maailmankaikkeus on palveluksessamme. Myöhemmin hän huomasi, että haluamisesta irtipäästäminen onkin suurempi voima ja meidän on parempi antaa maailmankaikkeuden toimia kauttamme. Hän ei kuitenkaan voinut vetää takaisin aikaisempia kirjoituksiaan. Neville oli yksi merkittävimmistä elämäntaidon opettajista Joe Vitalelle, joka on kirjoittanut lukuisia kirjoja.

Joe Vitale ja tri Hew Len opettivat ”Ei rajoja, takaisin nollatilaan” -kirjassa, että ihmiset eivät niinkään saa sitä, mitä he sanovat, vaan sen mitä he tuntevat. Useimmat ihmiset eivät usko, että heidän rukouksensa kuullaan ja se merkitsee sitä, että vetävät puoleensä vain enemmän sitä, mitä he tuntevat: Epätoivoa. Ihmiset ovat omien kokemustensa lähteitä, mutta he käyttäytyvät niinkuin heillä ei olisi mitään valtaa tai vastuuta, kuin he olisivat ulkoisten asioiden armoilla. Rukoileva ei kohdista rukouksiaan siihen, mitä hänessä itsessään tapahtuu, vaikka se olisi tehokkainta. Rukous ei koskaan epäonnistu, se toimii joka kerran. Innoittuneet ajatukset ovat kaiken voiman todellinen lähde ja elämään suostuminen avain onneen. Elämää ei voi hallita, voi vain mennä virran mukana. Joe Vitale opetti myös, että ongelmat voi ratkaista tietämättä yhtään mitään siitä, mitä on tapahtumassa.

Tutustuttuaan havaijilaiseen ho’oponopono-parannusmenetelmään Joe Vitale pahoitteli sitä, että hän on aikaisemmissa kirjoissaan opettanut väärin. Hän oli aikaisemmin opettanut, että aikomus on kaikki kaikessa. Mitä tehdä, kun kirjoja myydään kaiken aikaa? Tri Ihaleakala Hew Len totesi, että ei tarvitse tehdä mitään; itse kunkin oppiminen tapahtuu askelmittain. Aikaisempia kirjoja ostavat ne ihmiset, jotka ovat kehityksessään sillä tasolla. He löytävät kyllä tiensä eteenpäin, kun aika on sopiva. Havaijilaisen menetelmän mukaan ongelmat aiheutuvat alitajunnasta tulevista itseään toistavista muistoista. Niitä on on puhdistettava lakkaamatta, että ihminen pääsisi nollatilaan – tyhjään tilaan. Harjoittaminen on lakkaamatonta toimintaa, siitä ei voi jäädä koskaan lomalle eikä eläkkeelle. Elämän tarkoitus on tulla jumaluuden kaltaiseksi, tyhjäksi ja äärettömäksi. Tietoisella mielellä on koko ajan kaksi valintaa edessään: lakkaamaton puhdistus tai antaa muistojen toistaa ongelmia taukoamatta. Masennus, syyttely, viha, tuska, kurjuus, katkeruus ovat ”etukäteen murehdittuja murheita”, kuten Shakespeare sanoi. Ihmisten piittaamattomuuden seurauksena on väärä todellisuus, joka on täynnä kurjuutta, sairautta, sotia ja kuolemaa sukupolvesta toiseen. Me olemme kaikki vastuussa oikean todellisuuden luomisesta.