Arkisto | elokuu, 2013

Valoa ja varjoa

27 Elo

Luonnossa voi ihailla iltahämärässä, kuinka valo antaa lempeästi sijaa varjolle. Aamun sarastaessa varjo taas antaa tilaa valolle. Valoa ja varjoa on kaikissa meissä. Lamput ovat eri, valo on sama, sanoo Rumi.  Jokainen etsii omaa henkilökohtaista onneaan. Kun näemme itsemme erillisenä, toisista ihmisistä tulee uhka onnellemme. Ajattelemme olevamme riippuvaisia toisten ihmisten ajatuksista, tunteista ja toiminnasta. Mielestämme ne tukevat meitä tai horjuttavat meitä.

Joe Vitale kertoo kirjassaan ”Ei rajoja. Takaisin nollatilaan.” hawaijilaisesta tohtori Iheakala Hew Lenistä, joka paransi mielisairaalan potilaat tapaamatta heitä lainkaan. He olivat mielisairaita rikollisia ja psykologi toisensa jälkeen jätti työpaikkansa. Muut työntekijät jäivät usein töistä pois tai irtisanoutuivat, koska kokivat työnsä niin vaaralliseksi näiden rikollisten parissa. Osastolla ihmiset kävelivät selkä seinää vasten, koska pelkäsivät potilaiden hyökkäyksiä.

Tohtori Len ei pitänyt lainkaan terapiaistuntoja. Hän luki vankien sairauskertomuksia ja työsti itseään. Hänen puhdistaessaan potilaiden tuntemia oireita itsessään, nämä alkoivat parantua! Muutamassa kuukaudessa alkoi tulla tuloksia; kahleissa olevia potilaita vapautettiin, lääkeannoksia pienennettiin ja toivottomat tapaukset saivat vapautensa takaisin. Työntekijät tulivat mielellään töihin, potilaita alkoi päästä pois sairaalasta.

Mitä tapahtui? Tohtori Len otti vastuun kaikesta siitä, mitä hänen elämässään tapahtui. Koska mikään ei ole itsestämme irrallista, oivalsi tohtori Len, että hän on osa kaikkia niitä ihmisiä ja tapahtumia, jotka ilmaantuivat hänen elämäänsä. Hänen puhdistaessa itseään puhdistui samalla hänen ulkopuolellaan oleva maailma. Hän sanoi yhä uudelleen olevansa pahoillaan potilaiden kokemuksista. Samalla hän pyysi heiltä anteeksi ja toisti lausetta:” Minä rakastan sinua.” Tohtori Len näki kaiken ulkoisen oman itsensä heijastumana ja koki että hänen tehtävänsä oli luoda yhteys omaan jumaluuteensa. Näin tehdessään hän loi yhteyden myös potilaisiin. Kollektiivinen korkein voima henkilöityy jokaisessa ihmisessä.

Tohtorin oivallus oli nyt-hetken avulla muuttaa vankien menneisyyttä ja tulevaisuutta.

Tuulikki Harmia-Pulkkinen: Silta erillisyydestä ykseyteen.

 

 

 

 
Mainokset

Hätääntyminen häviää

23 Elo

Itsensä tunteminen helpottaa turhia mielenmyllerryksiä ja negatiivisia tuntemuksia. Kun tutustuu itseensä rehellisesti, tunnistaa itsessään sekä hyviä puolia että kehittämisen tarpeessa olevia asioita. On tärkeää tunnustaa kaikki havaitut puolet; ne ovat osa sinua. Olet kokonaisuus ja sinulla on oikeus olla sellainen kuin olet.

Hyviä apukysymyksiä itsensä tuntemiseen. Miksi pidän tuosta ihmisestä? Miksi en pidä tuosta toisesta? Miksi tuo asia saa minut aina suuttumaan? Miksi tuo ihminen saa minut aina suuttumaan? Mitä tuntemuksia tai ajatuksia hän minussa herättää? Miksi tämä tehtävä on minulle vastenmielinen? Miksi tämä tehtävä on minulle mieluisa? Mikä minua nyt liikuttaa? Mikä minua nyt itkettää? Mikä minua nyt naurattaa? Miksi reagoin niinkuin reagoin? Mitä haluan? Mitä pelkään?

Tasapainoon pääsemistä auttaa se, että rasittaa kehoaan silloin, kun on henkisesti väsynyt ja henkeään silloin, kun on keho ei jaksa ponnistella. Ihminen on halkaisematon kokonaisuus. Fyysinen ja psyykkinen eivät ole vastakohtia vaan saman asian puolikkaita. Luonto tasapainottaa ihmistä, sillä luonnossa ei ole lainkaan kielteisyyttä. Se ei vaadi ottamaan kantaa, se vain on. Se on jatkuvasti sama ja aina uudistuva.

 

Oili Vakkila: Hanki ihana, peloton elämä!

Se on sinulle tuleva

16 Elo

Inspiroituneessa toiminnassa toiminta ei tunnu lainkaan työltä. Siinä ihminen toimii voidakseen vastaanottaa. Se on vaivatonta, olet vastaanottamisen taajuudella. Vedät puoleesi sitä, mitä tarvitset. Niin tapahtuu väistämättä. Et tarvitse muuta kuin oman itsesi ja mielikuvituksesi. Yössä kulkeva auto vie sinut Helsingistä Mikkeliin, koska haluat mennä sinne. Pimeässä ajovalot ulottuvat vain muutaman kymmenen metrin päähän. Luotamme siihen, että seuraavat kymmenet metrit avautuvat edessämme näiden edellisten jälkeen. Näin elämäkin avautuu edessämme. Emme näe yhdellä kertaa pitkälle. Silti luotamme.

Koska kaikki tapahtuu yhtäaikaisesti, se mitä tahdot on jo olemassa. Rinnakkaisversio sinusta, jolla on se mitä haluat, on jo olemassa. Jos toteutus tuntuu viipyvän, se johtuu siitä että sinulta kuluu aikaa päästä siihen tilaan, jossa uskot ja tiedät ja tunnet, että sinulla on jo se. Sinulta kuluu aikaa päästä sen kanssa samalle taajuudelle.

Ruoho ei ponnistele kasvaakseen. Se tapahtuu täysin vaivattomasti. Universumilla ei ole meidän sääntöjämme. Me määrittelemme ne itse. Universumille ei ole aikaa eikä suuruusluokkaa. Sen on yhtä helppo antaa sinulle yksi euro kuin miljoona euroa. Prosessi on sama.

Lampun henki

15 Elo

Lampun henki on vetovoiman laki. ”Toiveesi on lakini!” Se on kuunnellut mitä ajattelet, puhut ja teet. Se on aina vastannut jokaiseen toiveeseesi. Se olettaa sinun toivovan kaikkea mitä ajattelet. Kaikkea mistä puhut. Kaikkea mihin ryhdyt. Se ei kyseenalaista toiveitasi, vaikka moni luulee niin. Sinun tarvitsee vain pyytää selvästi. Kirjoita paperille, mitä todella tahdot nyt. ”Olen nyt iloinen ja kiitollinen siitä, että….” Ja selitä sitten, millaista haluat elämäsi olevan kaikilla alueilla.

Sinun tehtäväsi on ilmaista itseäsi selvästi. Jos lähetät itsestäsi sekavaa taajuutta, voit saada vain sekavia tuloksia. Ota tavaksesi pyytää. Aivan kuin tilaisit jotain postimyynnistä. Niinkuin uskot saavasi postimyynnistä tilaamasi tavarat, usko horjumatta että pyyntösi täytetään. Uskot siihen mikä ei vielä näy. Usko että olet jo saanut sen. Sinä voit rentoutua ja jatkaa elämääsi. Näe se, mitä haluat jo omanasi. Anna sen tulla. Älä murehdi, älä ole huolissasi, älä ajattele että se puuttuu sinulta.

Sinä pyydät, uskot ja tiedät, että se on jo sinulla näkymättömänä. Sillä hetkellä koko universumi ryhtyy muuttamaan sitä näkyväksi. Sinun täytyy toimia, puhua ja ajatella ikään kuin olisit jo saanut sen. Miksi? Universumi on peili, ja vetovoiman laki heijastaa vallitsevat ajatuksesi sinulle takaisin. Siksi on johdonmukaista, että näet itsesi saamassa jo sen mitä toivot. Kun tunteesi säteilevät universumiin sellaista taajuutta, silloin vetovoiman laki siirtää kaikki olosuhteet, ihmiset ja tapahtumat ulottuvillesi.

Heittäydy lapsenomaiseksi ja kuvittele, että se on totta. Universumi vastaa vallitseviin ajatuksiisi kaiken aikaa, ei vain sillä hetkellä, kun pyydät. Siksi sinun on uskottava ja tiedettävä vielä senkin jälkeen, kun olet pyytänyt. Sinun on osattava muodostaa mielessäsi muotti sille, mitä pyydät. Mietimme liikaa, miten se voisi toteutua. Ei kukaan joka joskus on saanut jotakin aikaan, ole tiennyt etukäteen, miten aikoo sen tehdä. Jos mietit, miten se tapahtuu, lähetät uskonpuutetta.

Ota vastaan, se on prosessin viimeinen askel. Ole iloinen ja onnellinen. Sillä taajuudella voit saada mitä tahansa hyvää. Hyvänolon taajuudelle pääsee sanomalla: ”Vastaanotan sitä jo nyt.”

Rhonda Byrne: Salaisuus.

Itseään toteuttava ennustus

12 Elo

Eilinen oli kauhea, tämä päivä on hirveä ja kohta seuraa jotain vielä kauheampaa. Ennustus osuu aina oikeaan. Ihmisen vallitseva ajatus tai henkinen asenne on magneetti. Samanlainen vetää puoleensa samanlaista. Ajatuksilla on oma taajuutensa ja ne vetävät puoleensa magneettisesti kaikkea itsensä kaltaista, mikä on samalla taajuudella. Kaikki mikä lähtee, palaa myös takaisin lähtöpisteeseensä. Se lähtöpiste olet sinä itse. Tv-aseman lähetystorni lähettää ohjelmaa tietyllä taajuudella, minkä vastaanottimemme muuttaa kuviksi. Jokaisella kanavalla on oma taajuutensa. Valitsemme kanavan eli säädämme taajuuden ja voimme ottaa vastaan siltä kanavalta lähetettyjä kuvia.

Ihminen on tehokkaampi kuin televisiotorni. Lähettämäsi taajuudet luovat sinun elämäsi ja koko maailman. Taajuus, jolla värähtelet, kantautuu kaupunkien tuolle puolen, maiden tuolle puolen, maailman tuolle puolen. Se värähtelee koko universumissa. Sinä lähetät sitä taajuutta ajatuksillasi. Kuvat jotka ilmestyvät ja vastaanotat omasta lähetyksestäsi, ovat sinun elämääsi. Jos et ole tyytyväinen, vaihda kanavaa, vaihda taajuutta, muuta ajatuksiasi. Ajatuksista tulee totta.

Miksi kaikki eivät elä niinkuin toivoisivat voivansa elää? Koska he ajattelevat enemmän sitä, mitä eivät tahdo. Heidän pitäisi ajatella pitkään sitä, mitä tahtovat. Vetovoiman laki on persoonaton. Se ei erota hyviä asioita pahoista. Se heijastaa kaiken sinulle elämänkokemuksinasi. Vetovoiman laki on tottelevainen. Se toteuttaa ajatuksesi yhä uudelleen, pahatkin asiat. Se ei ota kantaa, haluatko jotakin asiaa vai et. Se ei ymmärrä sanaa ei.  Se toimii aina täsmällisesti välittämättä siitä, tiedätkö sen tai ymmärrätkö sitä.

Rhonda Byrne: Salaisuus

Tunteet ovat totta

12 Elo

Jostakin olen oppinut, että kun tunnen jotain, minun on tehtävä jotain. Ja niin alan puuhata. Vaikka tunne ei olisikaan ikävä, siitä voi tulla levoton ja epämukava olo. Miten kestän tämän olon? Tunteet ovat kuitenkin parhain työkalusi, kun ryhdyt luomaan omaa elämääsi. Ajatukset ovat kaiken perimmäinen syy. Kaikki mitä näet ja koet tässä elämässä, on niiden seurausta. Myös tunteesi. Ajatukset ovat aina tunteiden takana.  Tunteet ovat uskomaton lahja, joka kertoo meille mitä ajattelemme. (Bob Doyle)

Ajattele värähteleväsi tietyllä taajuudella. Ajattele nyt haluamasi asian värähtelevän samalla taajuudella. Ajatukset määräävät taajuutesi ja tunteesi kertovat sinulle millä taajuudella olet. Olet kuullut huonoja uutisia ja mielialasi on laskenut, tuntemus sydänalassa tai vatsassa on välitön. Tiedät mitä ajattelet, tunne on ensimmäinen merkki siitä. Pyri tietämään, mitä tunnet ja pääsemään sen kanssa sopusointuun. Se on nopein tapa huomata, mitä ajattelet.

Myönteiset tunteet aiheuttavat hyvän olon, kielteiset tunteet ikävän olon. Voit pysähtyä kysymään itseltäsi monta kertaa päivässä: ”Miltä minusta nyt tuntuu?” Näin tulet tietoiseksi, siitä mitä tunnet. Jos sinulla on kurja olo, se johtuu siitä, että ajattelet ajatuksia,  joista tulee kurja olo. Kielteiset ajatukset ovat magneettisia ja vetävät puoleensa lisää samanlaisia ajatuksia. Pian sinulla on paljon kielteisiä kokemuksia, jotka tekevät olosi aina vaan surkeammaksi, ellet ryhdy muuttamaan ajatuksiasi myönteisiksi. Myönteiset ajatukset ovat myös magneettisia ja vetävät puoleensa lisää myönteisiä ajatuksia. Innostus, ilo, kiitollisuus, rakkaus lisääntyvät, kun ajattelet näitä tunteita pitkään, vetovoiman laki tuo mieleesi yhä enemmän samanlaisia ajatuksia. Pian sinulle tulvii aina enemmän myönteisiä, iloisia ajatuksia. Ajatusten ohjailu on mahdollista ja hauskaa. On kuitenkin mahdotonta ohjailla kaikkia kuuttakymmentätuhatta ajatusta päivässä.

Rhonda Byrne: Salaisuus.

Elämä on hengitystä

12 Elo

Hengitys kulkee kahteen suuntaan. Hengityksen sekä-että merkitsee myös sitä, että ihminen on samaan aikaan riippuvainen ja riippumaton. Jokainen on vahva ja itsenäinen ja heikko ja tarvitseva. Yksilöllä on oma sisäänhengityksensä, mutta vuorovaikutuksessa muun maailman kanssa. Tarvitsemme muita ihmisiä, luontoa, aurinkoa. Ilman niitä emme voi elää.

Yrittäessään täyttää ehtoja ja mallikuvia ihminen hengittää ikäänkuin yhteen suuntaan, loputtomasti joko sisään tai ulos. Mutta hengityksen on oltava kahdensuuntaista. Usein ne joilla on jokin sairaus, puhuvat siitä kaiken aikaa. He ajattelevat sitä kaiken aikaa ja pukevat ajatuksensa sanoiksi. Jos olet huonovointinen, älä puhu siitä. Ajatuksesi ovat vastuussa terveydentilastasi. Toista niin usein kuin voit: ”Voin hyvin. Voin hyvin. Tunnen oloni hyväksi.” Jos joku kysyy, kuinka voit, ole kiitollinen että hän muistutti sinua hyvän olon ajattelemisesta.

Jos joku toinen haluaa kertoa sinulle jatkuvasti sairaudestaan, teet hänelle palveluksen, kun haluat puhua jostain muusta tai lähdet pois. Kun poistut paikalta, keskitä ajatuksesi ja tunteesi luomaan hänestä mielikuva terveenä ja elinvoimaisena. Siirrä sitten ajatuksesi muualle. Vaikka hengitykseen.

Hengitystekniikkaa tärkeämpää on se, että pystyy keskittämään huomionsa hengitykseen. Aluksi se onnistuu niin, että laskee sisään- ja uloshengityksiä yhdestä kymmeneen. Sata hengitystä ilman keskeytystä on jo hieno saavutus. Hengitykseen keskittyminen voi toimia myös unilääkkeenä niin, että sanoo sanan ”älä” sisäänhengityksellä ja sanan ”ajattele” uloshengityksellä. Kun ajatukset alkavat pysytellä paikoillaan, olemisen tila vahvistuu. Ota tavaksesi hädän hetkellä laskeutua minuutesi ytimeen ja kiinnitä huomiosi hengitykseen. Alat tiedostaa, että ajatus- ja tunnemyrskyt ovat vain sinun ulkoisessa persoonassasi.

 

Turvallisen turtana

11 Elo

Huono päivä egolle on hyvä päivä sielulle. Elämä ei lakkaa potkimasta. Voimme  vain kerätä voimamme  ja ponnistaa itsemme pois nurkasta. Ihmiset pelkäävät muutosta, vaikka se on ainoa tie ja luonnollinen osa matkaamme. Elämä ei ole reilua eikä järkevää. Saamme uskomattomia voimavaroja käyttöömme, kun kuljemme pelon läpi. Tunnemme sen, otamme sen vastaan, arvioimme tilanteemme ja ryhdymme toimeen.

Pahoja asioita tapahtuu hyville ihmisille. Pienet voitot ja onnistumiset tekevät hyvää itsetunnolle. Pienet voitot ja menestykset itävät ja manifestoituvat vasta ajan myötä. Siinä välissä on teeskenneltävä, kunnes ne toteutuvat. Menetelmä toimii siksi, että sen avulla ihminen pysyy positiivisten toimintojen vuossa ja ennen pitkää niistä on tullut tapa. Usko menestykseen ruokkii menestystä.

Jos päätät ajatella haluamaasi asiaa vain silloin, kun olet rauhallinen ja luottavainen, vedät paremmin puoleesi haluamaasi. Jos murehdit raha-asioita, pyri ennemmin lisäämään hyvänolontunteitasi kuin ajattelemaan rahaa. Universumiin lähettämäsi energian luonteessa on suuri ero silloin, kun keskityt jonkun asian luomiseen sen tarvitsemisen asemasta.

 

 

Taloudellinen riippumattomuus

10 Elo

Olemme rajattomia olentoja, elämme loputtomassa runsaudessa, elämäntehtävämme on ilmaista luovuuttamme ilontäyteisesti. Olemme vaikutusvaltaisia ja voimakkaita ilman rahaakin. Rahaa on kuitenkin tärkeää olla riittävästi, sillä rahanpuute sekoittaa elämää. Jatkuva raha-asioiden murehtiminen tukkii luovuuden kanavat ja estää ajattelemasta selkeästi. Siksi kannattaa vaikka ottaa väliaikainen työ, että saisi taloutensa tasapainoon. Väliaikainen työkin voi tuoda esiin kätkössä olevia yllätyksiä, jotka auttavat meitä myöhemmin eteenpäin. Uusia ystäviä, jotka auttavat tai taitoja, joita voimme joskus hyödyntää.

Mikä on tärkein yksittäinen asia elämässäni, jonka voin tällä hetkellä luoda? Jos taloudellinen tilanteesi pelottaa sinua, käytä mielikuvitustasi ja kysy: ”Mikä on pahinta, mitä voisi nyt tapahtua? Mikä minua pelottaa?” Pelko on tunne, jonka voit muuttaa helpommin kuin uskotkaan. Et ole sama kuin pelkosi, olet pelkosi kokija. Siksi voit sanoa: ” Pelontunne kulkee lävitseni ja annan sen mennä pois vaikeuksitta.” Se osa joka tuntee pelkoa,  on vain pieni osa kaikesta siitä, mitä olet.

Ajatukset ja sanat ovat tärkeitä. Silloinkin kun sinulla ei vielä ole sitä, mitä haluaisit, vedät sen luomiseen tarvittavia olosuhteita puoleesi alkaessasi puhua ja toimia siten, että uskot toiveesi täyttyvän. Kuvittele että sinulla on jo se, mitä toivot. Alitajuntasi ei huomaa eroa todellisten ja kuviteltujen tapahtumien välillä. Tunne iloa onnistumisestasi. Pyytämäsi tulee riippumatta siitä, murehditko sitä vai et. Voimattomuuden tunne tulee siitä, että elää tulevaisuudessa ja murehtii siellä mahdollisesti tulevaa puutetta. Tulevaisuutta voi muuttaa ainoastaan tämänhetkisillä teoilla.

Sanaya Roman- Duane Packer: Raha ja elämäntehtävä.