Arkisto | huhtikuu, 2016

Ulos pelosta

13 Huh

Huoli on pelon kaiku ihmisen mielessä. Se on tulevien pahojen asioiden yksityiskohtaista pyörittelyä mielessä. Asiat saattavat tapahtua tai jäädä tapahtumatta. Arkielämän kujanjuoksussa saa paljon opetusta siitä, kuinka huoleen pitäisi suhtautua. Pelko saa voimaa joka kerta, kun siirrymme kuvittelemaan tulevaisuudessa odottavia pahoja asioita; tuskaa, menetyksiä, surua. Pelkoa on vaikea pysäyttää, se tulee kuin tyhjästä ja leviää hetkessä meissä kaikkialle.

Meillä tulee aina olemaan pelkoja, mutta emme kuitenkaan ole yhtä kuin pelkomme. Meidän ei ole pakko toimia pelosta käsin. Meissä kaikissa on monia muita paikkoja, joista käsin voimme toimia ja puhua. Lopulta jo pelkkä uupumus saa meidät irrottamaan huolesta ja pelosta ja voimme hetkittäin elää elämäämme sellaisena kuin se oikeasti on; ilojen ja vaikeuksien kirjomana.

Muuan sokea mies sanoi pelon olevan ainoa asia, joka esti häntä näkemästä. Kun hän liikkui talossa, pelko toi vastaan vihamielisiä asioita, lukossa olevia ovia, seinän yllättävässä paikassa, kolhuja huonekaluista. Ainoa helppo tapa liikkua oli ajattelematta lainkaan esteitä tai ajatella niitä niin vähän kuin mahdollista. Silloin hän liikkui esteiden välissä kuin lepakko.

Moni meistä on saanut elää kodissa, jossa on joutunut toimimaan muun perheen jännitteiden ja tukahdutettujen tunteiden ukkosenjohtimena. Tällä tavoin kasvaa ongelmanratkaisijoita, pelastajia ja huolenpitäjiä. Muiden ihmisten synkät tunteet jäävät heille kannettavaksi. Elämästä tulee kamppailua, on taisteltava, että saa päänsä pysymään pinnalla. Se on loputon ja mahdoton tehtävä. Oma aito elinvoima, sen syvyys ja selkeys jää saavuttamatta.

Kun katseemme on koko ajan kohteessa, voimme kukoistaa ilman ahdistusta. Omassa elementissään oleva ei harhaudu. Kala ei huku veteen, lintu ei putoa lennosta. Miten se oma oikea elementti löytyy? Siitä selvän ottaminen ja todellinen oppiminen kestää koko elämän. Sisäiselle oppimiselle ei ole asetettu aikarajoja eikä nopeusvaatimuksia. Se mitä meidän on opittava, tulee kun tarvitsemme sitä. Olimmepa nuoria tai vanhoja, jouduimmepa aloittamaan alusta kuinka monta kertaa tahansa, jouduimmepa oppimaan saman asian kuinka monta kertaa tahansa. Kaadumme niin monta kertaa kuin täytyy, että oppisimme kaatumaan ja nousemaan. Kukaan halua tätä ja joudumme kohtaamaan haluttomuutemmekin, kunnes hyväksymme elämämme ja nöyrrymme.

Mainokset