Arkisto | helmikuu, 2013

Oikeassa paikassa

10 Hel

Oikeassa paikassa oikeaan aikaan ei tarkoita sitä, että tapahtuisi aina jotain hyvää. Tai sellaista mitä ego pitää hyvänä,  kuten satuit juuri menemään kioskille ostamaan arvan, jossa on sadantonnin voitto. Välillä tapahtuu jotain vähemmän hyvää, peruutat parkkipaikalla toisen auton kylkeen. Mikään ei tapahdu sattumalta, olet aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Meille uskotellaan erheellisesti, että kun oikein kovasti uskoo ja toivoo ja luottaa, niin kaikkea hyvää tulee tapahtumaan. Entäs kun mitään hyvää ei tapahdukaan? Tulee pettymys ja heitämme henkiset kirjat nurkkaan. Elämämme on sellaista, miksi sen itse teimme, millaisen käsikirjoituksen siihen laadimme etukäteen. Käsikirjoitukseemme kuuluvat olennaisena ja tärkeimpänä osana ihmissuhteet. Niin hyvät kuin huonotkin. Varsinkin ne huonot, ne jotka saavat meidät hautomaan kostoa ja hyökkäämään ja murtavat meidät. Itkemme ja valitamme kohtaloamme: Mitä pahaa minä olen tehnyt, kun minulle käy aina näin? Miksi minä olen aina uhri? Ihmissuhteet ovat koulumme ja luokkahuoneemme. Me uskomme olevamme kehoja. Siksi haluamme apua kaikkeen, mikä kehoon kuuluu. Haluamme apua terveyden ylläpitämiseen, sairaudesta paranemiseen, henkiseen hyvinvointiin, menestykseen, vaikutusvaltaan ja raha-asioihin. Ponnistelemme kovasti. Opiskelemme, olemme ahkeria, käymme kuntokoulussa, juoksemme lenkkejä, huollamme kehoamme kaiken aikaa. Mutta keho ei ole oikea minämme. Kaikki tapahtuu mielessä.

 

 

 

Mainokset

Kuinka kauan kestää

7 Hel

Kun ihmiset toivovat tai rukoilevat asioita elämäänsä ja kysyvät sitten kuinka kauan saaminen kestää, on vaikea vastata. Se voi kestää 30 vuotta, 40 vuotta, 50 vuotta, viikon tai tulla jo huomenna tai tunnin kuluttua. Se riippuu siitä, kuinka nopeasti he luopuvat vastustuksesta.

Asioita luodaan omaan elämään ajatusten, tunteiden ja tekojen avulla. Sitä sanotaan ilmentämiseksi. Visualisointi on hyvä ilmentämistekniikka, mutta se on vaikea ainakin aluksi. Isoja asioita voi yrittää visualisoida osissa. Alkaessaan luoda elämäänsä tietoisesti ihminen saa kuitenkin vielä pitkän aikaa ottaa vastaan entisen tahattoman luomisensa tuloksia. Mikä kerran on luotu energiatasolla, se kyllä tulee näkyviin fyysiselle tasolle. Se täytyy vain hyväksyä

Jos on aiemmin luonut elämäänsä vaikka uupumusta tai kyllästymistä, kannattaa todeta se ja alkaa luomaan terveyttä ja jaksamista. Kun on huomannut kykynsä luoda, voi opetella luomaan kaikkea mikä tukee omaa elämää.