Arkisto | marraskuu, 2012

Epävarma tasapaino

18 Mar

Ihmiset eivät tee tiettyjä tekoja tahallaan: ei ilkeyttään eikä huvikseen. He vain tottelevat näkemystään, joka pakottautuu mieleen. Kun ihmistä häiritään lakkaamatta joka päivä, hänellä ei ole tilaisuutta viedä ajatustaan loppuun asti koskaan. Maailmaa ja häiriöitä taas ei voi sulkea ulkopuolelle, koska ihminen ja luova työ tarvitsevat yhteyttä ja kosketusta toisiin ihmisiin. Ajatukset kulkevat nopeasti ja yhden työpäivän aikana harva voi kokea sen ilon, että on sanonut melkein kaiken mitä pitikin, ennenkuin häntä häirittiin ja on luovuttava senkertaisesta ajatuksesta. (Picasso)

Seuraavana päivänä on tartuttava toiseen ajatukseen. Virta vyöryy eteenpäin ja matkaa on jatkettava. Ihmisessä on käytännöllinen puoli ja toinen – täysin uskomaton muille ihmisille. Siksi jokainen joutuu tekemään myönnytyksiä. Jokaisessa ihmisessä on staattista, jähmeää tasapainoa, joka on pysyvää ja epävarmaa tasapainoa, joka on muuttuvaa. (Picasso)

Sri Nisargadatta Maharaj: Mitäpä muutakaan? Ottakaa jakamattoman huomion kohteeksi elämänne tärkein asia: Itsenne. Olette henkilökohtaisen maailmankaikkeutenne keskus – jollette tunne keskusta, mitä muutakaan voitte tuntea?

Nisargadattan henkilötarina oli, että hän oli tupakkakauppias Intiassa. Hän tutustui omaan guruunsa ja päätti lujasti oivaltaa itsensä. Tätä varten hän lopulta hylkäsi perheensä ja työnsä ja päätti lähteä Himalajalle. Matkalla Himalajalle hän kuitenkin oivalsi, että tämä olen-tunto on aina ollut hänellä eikä siihen tarvita Himalajaa eikä perheetöntä elämää. Niinpä hän palasi takaisin perheensä luo. Paul Brunton löysi hänet Intiasta ja tämän jälkeen Nisargadattan luona kävi runsaasti kyselijöitä.Tarinan opetus: ei ole mitään mihin pyrkiä. Se kaikki hyvä mitä tavoitteletkin, on kaikkein lähimpänä eikä tarvitse mitään muita toimenpiteitä kuin sen etsinnän hylkäämisen, jos aikoo sen tavoittaa. Henkilötarina on ja pysyy, mutta suhtautuminen siihen voi olla joko vakavaa tai leikinomaista. (Nisargadatta)

Mainokset

Oman olemuksen laki

18 Mar

Moni ihminen elää vastavirtaan ja vasten aikaakin. Mikä elämän luonnollisessa juoksussa on säikäyttänyt häntä niin voimakkaasti? Että hän tuntee epäonnistuneensa ennenkuin on aloittanutkaan. Monet vanhemmat suhtautuvat lastensa taipumuksiin ankarasti, pakottavat heidät toimimaan vastoin oman olemuksen lakia.

He pakottavat tekemään asioita, jotka ovat lapsen luontaisia taipumuksia vastaan. Kun yhdestä asiasta on suoriuduttu, he pakottavat tekemään jotain vielä vaikeampaa.  Lapsi on voimaton heidän tahtoaan vastaan. Se herättää suuttumusta lapsessa, hän ei voi reagoida muuten. Joskus suuttumus saavuttaa niin  valtavat mittasuhteet, ettei edes pelolle ole tilaa. Jos suuttumista ei voi ilmaista, se patoutuu lapsen sisään katkeruudeksi ja vihaksi.

Tällainen kasvatustyö palaa bumerangina kasvattajaa itseään vastaan. Menetelmä kääntyy myös kasvatettavaa vastaan. Lapsi voi  tuntea tarvetta mennä liian pitkälle vain osoittaakseen itselleen, että hän pystyy siihen. Hän tuntee, että tässä on jotain, jota vasten kannattaa mitata voimiaan.

Esimerkiksi perheenjäsen, joka inhoaa pankkiasioita, saa ryhtyä hoitamaan kaikki laskut ja raha-asiat. Koska ihmiset, jotka eivät pidä niistä, hoitavat ne hyvin. Koska he eivät koskaan ole varmoja, ovatko tehneet työn kunnolla, he ponnistelevat tavallista enemmän tehdäkseen ne huolellisesti.

Tietämättömyys sisäisestä voimasta

10 Mar

Yhteyden katkeaminen sydänkeskukseen tai välinpitämättömyys sitä kohtaan aiheuttaa ristiriitoja. Monet meistä ovat tietämättömiä tuosta sisäisestä voimasta tai emme piittaa siitä tai usko sen olemassaoloon. Sen sijaan etsimme voimaa ulkopuoleltamme. Tarkastelemme itseämme jatkuvasti toisten silmin. ” Mitä esimieheni ajattelee minusta, mitä jotkut ihmiset ajattelevat minusta?”

Oikea kysymys kuuluu: ” Mitä itse ajattelen itsestäni?” Oma sisimpäni on asiantuntija, makutuomari, ainoa suosittelija, ainoa arvojen luoja. Kun korkeampi minä ilmaisee itsensä minulle ja minä keskustelen sen kanssa, se ei koskaan johdata minua harhaan. Aina kun stressi tai huolestuneisuus tai jokin ristiriita tai syvä ahdistus vaivaa minua, hiljennyn ja kysyn: ” Minkä itseäni koskevan seikan olen unohtanut?”

Meditointi on yksi tapa luoda yhteys omiin sisäisiin voimiin. Se ei muutu helpommaksi, vaikka se olisi jokapäiväinen tapa. Siitä seuraa kuitenkin suuri helpotuksentunne. Korkeampi minä ei asusta missään – se on kaikkialla. Universaali energia, josta korkeampi minä on osa, on ollut aina olemassa. Kun tietoinen minä tarkastelee itseään, elpyy muistikuva itsestämme. Olemme ikuisia henkiolentoja.

Yleispätevät lait

3 Mar

”Vesi asettuu aina omalle tasolleen” ja ”Aine laajenee lämmetessään” ovat yleispäteviä lakeja. Ne pätevät yhtä lailla Kiinassa kuin Yhdysvalloissakin. Ne ovat totta kaikissa olosuhteissa ja milloin tahansa ja missä tahansa. Yleispätevä totuus on myös se, että mitä ikinä vakuutatkaan alitajunnallesi, se ilmenee tässä ajassa  olotilana, kokemuksina ja tapahtumina. Näin on.

Ajatuksiisi vastataan, sillä alitajuntasi toiminta noudattaa omaa periaatettaan. Näin alitajunta toimii. Mielesi laki on uskon laki. Uskot siihen tapaan, millä mielesi työskentelee ja uskot uskoon itseensä. Mielesi usko on mielessäsi oleva ajatus. Ajatus on kuin sinikopio, se edeltää toimintaa. On luonnollista olettaa, että sama luova Viisaus, joka on luonut kaikki elimeni, muotoili kehoni ja antoi alkusysäyksen sydämeni lyönneille, pystyisi parantamaan omien kättensä työn.

Kun ihmisellä on hätä, hän turvautuu rukoukseen. Milloin rukous kuului jokapäiväisiin toimiisi? Milloin sinulla on ollut hyötyä rukouksesta? Kun ihmisellä on hätä, hänen on vaikea ajatella ja toimia järkevästi. Hän tarvitsee kaavan, jolla lähestyä tilannettaan, joka on yksinkertainen ja käy suoraan asiaan. Häntä täytyy opettaa lähestymään hätätilannettaan. Rukoili hän sitten tai ei.

Alitajunnan ja ajatuksien tutkiminen tuo vastauksen kysymykseen: Miksi rukoillessani sain aivan päinvastaisia tuloksia? Miksi näin kävi? Ihmisen alitajunta toteuttaa uskollisesti ihmisen mielessä olevan mielikuvan tai ajatuksen. Tämä on yleispätevä totuus kaikissa maailman uskonnoissa ja psykologinen totuus.

Joseph Murphy: Alitajuntasi voima

Alitajunta ei väitä vastaan

3 Mar

Alitajunta on erehtymättömän viisas, se tietää vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Se ei väitä vastaan. Jos kyllästät alitajuntasi kielteisillä ajatuksilla, se toimii vastaavasti. Itse aiheutat sen, että tiellesi nousee esteitä ja turhaudut elämässäsi. Pystyt toteuttamaan toiveesi ja pääsemään irti turhautumista vakuuttamalla useita kertoja päivässä muutaman viikon ajan: ” Rajaton viisaus, joka antoi minulle tämän toiveen, ohjaa, opastaa ja paljastaa minulle sen täydellisen suunnitelman, jonka avulla tämä toive toteutuu. Tiedän että syvällä alitajunnassani asuva viisaus alkaa nyt toteuttaa tietoisen mieleni toivetta ja se mitä tunnen ja vaadin toteutuu ulkoisessa elämässäni. Elämässäni vallitsee aina tasapaino.”

Kaikki sairaus on mielestä peräisin. Mitään ei tapahdu kehossa, ellei mielessä ole sitä vastaava ajatusmalli. Alitajunta on vastaanottavainen mielessäsi oleville ajatuksille. Alitajunta ohjaa kaikkia ruumiin toimintoja: sen avulla hengität, sydän sykkii, aineenvaihdunta toimii. Alitajunta työskentelee yötä päivää, se ei lepää koskaan.  Sille voit antaa tehtäviä illalla ja se saa ne toteutumaan. Se on viisaampi kuin  älysi. Olet sitä, mitä kaiken aikaa ajattelet.

Sinulla on valinnanvapaus. Voit päättää olla yhteistyöhaluinen, ystävällinen ja iloinen. Mikä ihana luonne sinulle muokkautuukaan! Voit päättää uskoa, että jotain hyvää voi tapahtua ja se tapahtuu juuri nyt. Tarkkaile mitä sanot! Alitajunnalla ei ole huumorintajua, se toteuttaa kaiken mitä sanot. Joudut vastaamaan jokaisesta varomattomasta sanasta, jonka vakaumuksella sanot.

Joseph Murphy: Alitajuntasi voima.

 

 

 

Parantamisen tekniikka

3 Mar

Tekniikka, jota kaikkien uskonsuuntien edustajat ovat käyttäneet kaikkina aikoina on: suuret ennakko-odotukset, sisäinen tunne ja sisäinen vakaumus, tieto siitä että ihme tapahtuu. Ajatus, jonka tietoinen mieli hyväksyy täysin, tulee painumaan alitajuntaan ja toteutuu ulkoisessa muodossa.

Vielä silloinkin, kun parantuminen tai muu muutos on jo tapahtunut,  on parasta olla aluksi kertomatta tapahtuneesta, ettei joudu epäuskoisten ihmisten epäluuloisten ja halventavien huomautusten kohteeksi. Ei ole tarpeen istuttaa alitajuntaan pelon, epäilyksen ja ahdistuksen ajatuksia. Sisäinen mielenmuutos muuttaa ulkoisia asioita. Tietoisessa mielessä täytyy kehittää tila, jossa ihminen uskoo, että hänen pyyntöihinsä vastataan. Tietoisen mielen varma usko ja odotus saa aikaan sen, että alitajunta ottaa omakseen tietoisen mielen uskon. Silloin tapahtuu ulkoisia muutoksia.

Alitajunta on jatkuvasti alttiina suggestion voimalle. Alitajunta hallitsee täydellisesti kehomme tilaa, toimintoja ja tuntemuksia. Tuberkuloosia sairastavan miehen poika päätti parantaa isänsä. Poika kertoi tavanneensa pyhäkössä munkin, joka teki ihmeparannuksia ja ostaneensa tältä palan Kristuksen ristiä, jossa on parantava voima. Hän oli maksanut munkille 500 euroa tästä ihmeitä tekevästä pyhäinjäännöksestä. Ihmiset, jotka olivat koskettaneet ristin palaa, olivat parantuneet. Poika kertoi isälleen tarinaa vakuuttavasti vahvistaakseen tämän mielikuvitusta.

Isä meni illalla nukkumaan, asetti pyhäinjäännöksen ristityissä käsissään rintansa päälle, rukoili parantumista ja nukahti. Aamulla hän oli terve.

Oikeasti poika oli ottanut puunpalasen kadulta, asennuttanut sen sormukseen, että se vaikuttaisi vakuuttavalta ja toi sen isälleen toivoen, että tämä paranisi. Isä ei koskaan saanut tietää pojan taikatempusta ja hän eli vuosia terveenä.